keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Hyvät aihiot jäivät aihioiksi vain - ToPoLa aiheutti PuB:lle toisen perättäisen tappion



ToPoLa - PuB
80-73

Punaportin Blues reissasi pääkaupunkiin kartoittamaan Touhun Pojat Lauttasaaren pelivireen.  Lohkokakkonen kampesi 80–73-voiton.



Miesten eteläisen alueen 2. divisioonan kahdentoista joukkueen sarjataulukon viidenneltä pykälältä löytyvä PuB matkusti Lauttasaaren Yhteiskoululle kahdeksanhenkisenä. Isäntäporukka käsitti täydet kaksitoista peluria.

Pistepyssy Utrion puuttuessa rivistöstä otti Joe Nurmio korintekovastuuta. Pallotaituri säkitti ottelussa kaikkiaan 20 pistettä ja johti PuB:n voittokulkua ensi puoliskolla. Parin korin johtoasema puoliaikatauolla lupaili hyvää.
Kolmas neljännes, kuten usein ennenkin, oli hämeenlinnalaisille myrkkyä. Keskeltä korille pyrkivä ToPoLa runnoi kupin toisensa perään, ja kun virhevaikeuksiin ajautunut puolustusjärkäle Timo Turunenkin joutui viidennen virheensä alla varomaan, kääntyi tapahtuma stadilaisten eduksi. Liigajyrä Elias Kajanderin johdolla alettiin tähyillä kotivoittoa.
"Meillä oli monta hyvää aihiota." -Joe Nurmio
Päätösjaksolla hyökkäili isäntäporukka vastustajaansa monipuolisemmin. Hämäläisiltä uupuivat puolustuksen avunannot. Fyysinen peli sallivine tuomarilinjoineen väsytti hämäläiset. Touhun Pojat jatkaa tappiotonta kulkuaan, PuB:lle tappio oli toinen perättäinen.
Seuraavan ottelunsa PuB pelaa 10.11. Seminaarin koululla porvoolaista heittokonetta Ravensia vastaan. Aloitus klo 19.30. Vapaa pääsy.
Pisteet: Nurmio 20, Miikka Kilpinen 12, Ville Reponen 11, Ari Lehtola 8, Eetu Koivuniemi 8, Miikka Wessman 6, Jukka Ränkimies 4 ja Turunen 4.