perjantai 13. huhtikuuta 2018

Punaportin Bluesin kakkosen mittava kaudenpäätösreportaasi 2017-2018



Ylemmästä keskimmäisestä F-lohkosta ei nousta eikä pudota mihinkään, joten fanien katse on jo ensi kaudessa.

PuB 2 päätti kautensa kotiotteluun espoolaista Ukko-korista vastaan. Keskikastin kamppailun (PuB - EUkKo 79-72) panos oli 0 suuntaan sekä toiseen, joten tässä kaudenpäätösartikkelissa keskitymme hieman muistelemaan vanhoja sekä tähyilemään ujosti kohti tulevaa.



Ottelutapahtuman alla sanaili valmentaja Big Dog Mattila seuraavaa: "Tavoitteeni peliin on, ettei kukaan loukkaannu. Ei fyysisesti eikä henkisesti. Tämä on kevään viimeinen ottelumme."

COACH BD MATTILAN KESÄAJATUKSIA

"Katseeni on jo pian alkavassa kesässä. Uudet nuoret miehemme alkavat treenata meidän veteraanien kanssa. Tavoitteenani on tuottaa nuorisoon kehonhallintaa, yksilötaitoa, lajivoimaa ja ylipäänsä sellaisia yksilöllisiä hyviä asioita."

"Itse keskityn kesällä lajivoiman hankkimiseen. Penkkipunnerrustulokseni (ehdottomasti koripallon tärkein laatukriteeri, toim. huom.!) on tässä nyt pudonnut muutaman kilon verran, joten keskityn penkkiin, ja aion kesän aikana murskata oman ennätykseni (!). Kesä on siksi hienoa aikaa, että silloin kuntosaleilla on aina hyvin tilaa."



"Mieluummin kuin muistelen nyt tätä mennyttä kautta, tahdon todellakin katsoa jo tulevaan. Olen odottanut, että PuB:n juniorit kypsyvät henkisesti sille tasolle, että uskaltautuvat aikuisten kanssa treenaamaan. Teknisesti muutamat juniorimme ovat jo sillä tasolla, mikä vaaditaan."

JUNIOREITA KEHITETÄÄN VAHVALLA OTTEELLA, SENIOREITAKIN MUISTETAAN

"Näiden junioreidemme henkisen voimavaran kehittämisen olen ajatellut ulkoistaa Lasse Vuoriselle ja joukkueen isähahmolle, Suomen vanhimmalle au pairille, Juha Haukalle. Pelaajien henkilökohtaisen osaamistason kehittämisen puolestaan olen ajatellut jättää Joe Nurmion ja tietysti pelaajien itsensä varaan."


"Itse henkilökohtaisesti olen jälleen tulevana kesänä ajatellut vältellä koripalloa pelivälineenä sekä lajinakin." -Coach BD Mattila

"Tässä kauden päätöksen kynnyksellä tahdon nostaa esiin muutamia yksittäisiä pelaajia. Mieleeni tupsahtaa Antti Rupoman Ruponen. Nuoren Aleksi Tuomen kasvattaessa henkistä selkärankaansa aliupseerikoulussa, on Rupomies kannatellut joukkuetta harteillaan. Hän on pelintekijä ja vastuunkantaja. Respect."

"Kauden käydessä kevääseen Rupoman väänsi nilkkansa, muttei antanut mokoman häiritä. Nilkka teipattunakin Rupo johti joukkoja - nyt viimeksi Keravalla - taktisesti kypsällä tavalla. Kauden viimeiseen peliin hän lähtee aloittavana takamiehenä. Nuori Aleksi Tuomikin pelaa, mutta Rupo johtaa aloitusviisikkoa. Hänet voi huoletta nostaa kauden onnistujien joukkoon."

"Oma heittoprosenttini on muodostunut kauden edetessä niin vahvaksi, että minut on syytä lukea todelliseksi uhkatekijäksi."

"Liikkuvuuteni on kehnontunut, koska olematon treeniaktiivisuus."

COACH BD MATTILA ARVIOI SUHDETTAAN KAPTEENI VUORISEEN

"Kapteeni Vuorista arvioisin määreellä kiristynyt. Paitsi kehonsa, myös mielensä on kiristynyt. Tästä kiristymisestä nähtiin esimerkki ja ilmentymä Keravalla, jossa kapteenimme henkinen paine purkautui väärällä tavalla - mies otti klassisen käytöstekun!"

"Joukkueen olemattomiin haipunut treeni-into ei voi olla vaikuttamatta aina-niin-positiiviseen Vuoriseen. Kyllä se masentaa häntäkin."

KAPTEENI VUORINEN KERTOO KESÄHARJOITTELUVISIOISTAAN

"Lenkkeilyä. Voimaharjoittelua. Golfia (!). Katukorista. Ja mitä siihen käytöstekuun tulee, koin sen tukevan tätä kauden mittaista narratiivia."

FANIKERHO LÄHETTI VALMENTAJALLE POSTIA


"Tuki ja turvamme, kuudes kenttäpelaajamme, PuB 2:n fanikerho on tahtonut palkita oman suosikkinsa kauden hymypojaksi. Fanikerho, joka koostuu mm. MuKi 2:n pelaajistosta, tahtoo nyt nostaa esiin pelaajan, joka on koko tämän hyvin haasteellisen kauden ajan ollut yksi joukkueen kestävimpiä tukipilareita. Varsinainen tukari, siis. Tämä pelaaja otti vaikealla hetkellä vastuun harteilleen - ja kantoi joukkueen maaliin. Kauden hymypoika-patsaan saa... Antti Ruponen! Patsas on vihreä ja siinä lukee - Johannes Ijäksen legendaarisin sanoin - [sillä] Kukko!

HUOMIOITA PÄÄTÖSOTTELUSTA

Sekä koutsi B.D. että kapteeni Vuorinen pelasivat runsaat minuutit Seminaarilla. Koutsin kauko-osumat ja kapun 16 pistettä kolmannessa erässä (!) olivat merkittävät avut kotivoiton nappaamisessa.



Kausi päättyy.













torstai 29. maaliskuuta 2018

Laulu enkeli Miquelille


Laulu enkeli Miquelille

"Me kaipasimme aktiivista jarmoa.
Miquel Alicante tuli meille.
Hän kävi kaikissa harjoituksissa.

Tapahtui käänne.
Pian meiltä loppuivat pelaajat.
Ketään ei näkynyt missään.

Me halusimme
me tarvitsimme
Miquelin auttamaan meitä
- myös peleissä.

Miquel tuli
ja pelasti 
tämän
koripallokauden!"

-Coach Big Dog Mattila 29.3.2018

"Treenaaja Trophy" ja Juha Haukan kolmella kielellä pidetty 15-minuuttinen ylistyspuhe!


Punaportin Bluesin kakkosen onnistui päästä Vantaalle, mutta Mafian kynsistä ei hämäläisjoukkio selvinnyt

Mafia 
- PuB 2
67-60

Punaportin Bluesin kakkosjoukkue reissasi Länsimäen koululle Vantaalle. Siellä viitosdivisioonan ylemmän keskimmäisen F-lohkon ottelua isännöi Vantaan NMKY:n alajaos Mafia. Sarjapisteet jäivät pääkaupunkiseudulle.


Ottelupaikalle pääsemiseksi tarvittiin henkilöauto. Se saatiin viime hetkillä. Paikan päälle selvittyään PuB 2 pelasi tapahtumarikkaan ottelun, jossa draaman kaari ei rajoittunut pelillisiin tapahtumiin. Ottelussa nähtiin koripalloon kuulumattomia tapahtumia...

"Fysiikan ja koripallon sääntöjä rikottiin. Mutta yksi asia on järkkymätön. PuB 2 pelaa liian kapealla miehistöllä sarjan vaatimuksiin nähden." -Valkku B.D. Mattila



Mafia puolusti perinteistä "läskipaikkaa", jossa viisi miestä tukkii korin alustan, eikä kukaan liiku mihinkään. Kapteeni Vuorinen puhkoi tuota puolustusmuotoa mielensä mukaan, ja sai aikaiseksi helppoja korejakin, mutta Mafian vaihtaessa miespuolustukseen, oli hämeenlinnalaismiehistö yhtäkkiä yllättävänkin aseeton.


"Johtuen olemattomasta treenaamisesta, eivät otteluun raavitut jarmot osanneet toteuttaa hyökkäyskuvioita, joita on harjoiteltu yhdessä vuosikymmen." -Mattila

Lopussa petti seitsenmiehiseltä PuB:lta hermo. Tai oikeastaan Jari "Kotti" Kotilaiselta, joka painoi yhtä vastustajan äijää sipuliin - ja tuli ulosajetuksi. Asiaa tutkitaan. Big Dog Mattila otti ottelun tuoksinassa yhden teknillisen virheen, hänkin. Sitä asiaa ei tutkita.

MVP Lasse Vuorinen säkitti 28 hyvää. Se oli ottelussa hyvää.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Miikka Wessmanin unelmapelikään ei riittänyt - Punaportin Blues taipui viimeisillä sekunneilla


Punaportin Blues - Kori-80
80-84 (44-30)


Hämeenlinnalaisen Punaportin Bluesin koripallokausi miesten eteläisen alueen 2. divisioonassa päättyi kotiotteluun Seminaarin koululla. Keravalainen lohkoviitonen Kori-80 ratkaisi mittelön päätösjaksolla. Lopputulokseksi kirjattiin 80–84.
Ensimmäinen jakso edettiin kotijoukkueen komennossa. Pisteitä tehtailtiin laajana rintamana, jokainen seitsemästä miehestä pääsi pisteiden makuun, ja Joe Nurmio esitteli väkeviä heitontorjuntataitojaan. Pikkutauolle käytiin ilahduttavassa tilanteessa 27–14.
Toisella neljänneksellä Nurmio kiskoi kolmipisteisiä, jotka innostivat Miikka Wessmanin ja Lassi Utrionkin korintekoon. Koriero saatiin pidettyä, sillä yhdeksänmiehinen nuorisoporukka ei vieläkään ryhtynyt vauhdinpitoon. Puoliaikatulokseksi kirjattiin 44–30.
Kolmannessa erässä PuB:n jokainen pelaaja äkkäsi korin alta Wessmanin, joka nosteli helppoja kakkosia säkkiin; tarkkakäsi tehtaili 25 minuutissa 19 pistettä. Piste-ero lukittiin kymmeneen, ja viimeiselle paussille poistuttiin johtoasemassa 62–52.
Päätöskympillä asetelmat kääntyivät päälaelleen. Kori-80 tuli neljällä kolmosella jo tasoihin. Viimeiset minuutit edettiin vuorovedoin, johtoasema vaihtui kori korilta. Keravan rynnistys oli nälkäisempi, joten haluttomampi sai väistyä. PuB pelaa taas lokakuussa – 3. divisioonassa.
Pisteet: Wessman (MVP) 25, Utrio 17, Nurmio 13, Ville Reponen 8, Timo Turunen 6, Eetu Koivuniemi 6 ja Miikka Kilpinen 5.

"Hei jätkät - onks meillä joukkuetta ensi kaudella?"
-Majuri Utrio pukuhuoneessa


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Punaportin Blues 2 tehtaili "toisen puoliajan ihmeen" Espoossa






Jani Postareff syö Keimolan kanakorin.


"Jokainen pelasi roolissaan mainiohkosti. Antti Rupoman Ruponen johti peliä kuin Sakari Oramo omiaan Lontoossa: Rupo uhrasi nilkkansa yhteisen edun puolesta. Haukka oli joukkueen henkinen kivijalka. Vuorisella ei heitto kulkenut, joten hän otti käyttöön voimahyökkääjä-identiteettinsä. Itsellänikään ei peli kulkenut, joten otin kaukoheittoälykkyyteni ja -taitoni käyttöön: painoin kolme kolmesta kaukaa häneen. Postareff puolestaan höntyili kuin pieni koiranpentu, mutta kokosi itsensä siinä vaiheessa, kun ottelun voitosta pelattiin. Emokarhu Matti Kaasu Heikka sai dieselmoottorinsa lopussa käyntiin, ja siirteli puolustajia tieltään maansiirtokoneen tavoin. Siinä oli lihaspelotetta ja muussausta samassa paketissa. Jacovic pelasi virkeän pelin niin ikään. Ilari Saunamäki haastoi ja hankki joukkueelle pisteitä." -B.D.


Juha Haukka miettii: "Herääköhän Igor..."



lauantai 17. maaliskuuta 2018

Punaportin Blues taisteli Munkkiniemessä kolmen jakson ajan - sitten Kartanon Herrat painoi hissin kolmosdivisioonaan vievän painikkeen pohjaan



KaHe - PuB

84-65

Hämeenlinnalaisen Punaportin Bluesin kausi koripallon miesten eteläisen alueen 2. divisioonassa on yhtä matsia vaille valmis. Kauden viimeistä edellinen ottelu pelattiin Munkkiniemen Yhteiskoululla, jossa Kartanon Herrat vesitti PuB:n unelmat sarjassa säilymisestä. Ottelu ratkesi päätösjaksolla ja päättyi lopulta murskalukemiin 84-65.

PuB oli pakkovoiton edessä, sillä joukkueen jahtaama Kotkajengi oli voittanut aiemmin päivällä oman ottelunsa. Avausjakso oli vain kuuden miehen voimin reissanneelle PuB:lle vaikea. Kotijoukkue KaHe oli päättänyt juosta hämäläiset väsyksiin - ja sen se teki. Ensimmäisen kymmenminuuttisen päätteeksi seisoivat valotaululla tylyt lukemat 33-15.

Toisessa erässä sai PuB juonen päästä kiinni. Isot miehet tehtailivat koreja ja usko palasi. Puoliaikataukoa käytiin viettämään tilanteessa 44-35.
Piste-ero kurottiin seitsemään kolmannella neljänneksellä, mutta sen likemmäs ei vauhdikasta kotijoukkuetta päästy. Päätösjaksolla PuB:n fyysiset ja psyykkiset muurit murtuivat. Herrojen rynnäkkö tuotti 20 pisteen kaulan, jota ei ollut enää loppuhetkillä kiinni kiskominen.

Pisteet: Joe Nurmio 16, Miikka Wessman 15, Lassi Utrio 14, Miikka Kilpinen 10, Timo Turunen 8 ja Ville Reponen 2.

"Ensimmäisen jakson [33-15] pelillämme me olisimme hävinneet kaikille tämän valtakunnan koripallojoukkueille - mikrot mukaan lukien." -Majuri Utrio


PuB sijoittuu 12:n joukkueen lohkonsa viimeistä edelliseksi, ja joukkue päättää kautensa Seminaarin koululla 28.3. klo 20 alkavassa ottelussa. Vastustajaksi saapuu Keravan Kori-80.



perjantai 9. maaliskuuta 2018

Majuri Utrio pimensi Jasu Uotilan auringon - Punaportin Blues musersi Hyvinkään Pontevan kakkosen


PuB - HyPo 2
87-50

Miesten eteläisen alueen 2. divisioonan koripallokausi lähestyy loppuaan. Seminaarin koululla kohtasivat sarjataulukon putoajien kahta paikkaa miehittävät PuB ja HyPo 2. Kotijoukkue jyräsi vastustamattomasti: ottelu päätettiin megamässylukemiin 87–50.

Avausjakso oli kahdeksanmiehisen PuB:n juhlaa kauden ennätysyleisön edessä. Lassi Utrio juoni hyvinkääläiskonkari Janne Uotilan pyörryksiin, ja pelimiehen kahdeksan ensimmäistä pistettä sytyttivät koko kotijoukkueen korintekoon. HyPo:n tasokas kymmenikkö vastaavasti roiski kaukoheittonsa harakoille. Jakso päätettiin riemulukemissa 23–13.

PuB:n Timo Turunen lämpeni toisella neljänneksellä. Korinalusjyrän viiden pisteen tehominuutti siivitti kotijoukkueen jo viidentoista pisteen karkumatkalle. Sitten alkoi Big Money Majurin heittoshow: kolme kolmipisteistä peräjälkeen, HyPo taas omansa rautoihin, ja puoliaikataukoa käytiin hengähtämään, kauden parhaiden esitysten päätteeksi, tilanteessa 50–28.
Kolmannessa erässä HyPo koetti kirivaihteella. Intoa oli, mutta tulos jäi puuttumaan. PuB havaitsi tämän hengennostatuksen, ja tempaisi Ville Reposen taistelutahdon ja Utrion korien voimin johdon yhä hurjemmaksi. Viimeiselle tauolle poistuttiin tilanteessa 69–40.
Päätösjakso ei muuttanut voimasuhteita. Puolustuspeli ja heittojen laatu ratkaisivat tämän jumbofinaalin.
Pisteet: Utrio 34, Turunen 16, Joe Nurmio 14, Miikka Kilpinen 11, Miikka Wessman 8, Eetu Koivuniemi 2, Reponen 2 ja Jukka Ränkimies.
"Peli oli jo niin aikaisin sillä kukko, että ei oikeastaan tarvinut jännittää mitään." -PuB:n kakkosjoukkueen valmentaja, toimitsijana upean illan urakoinut B.D. Mattila

Punaportin Blues 2 oli kotiluolassaan ujosti eli kolmipisteisen verran kärkiporukkaa perässä


PuB 2 - Basket Team Helsinki 2012
57-60

Seminaarin koululla mittelivät keskikastin PuB 2 ja tappioton lohkokärki BTT Helsinki 2012.


Valkku B.D. Mattila koki ottelutapahtuman

Ensimmäinen ja toinen neljännes olivat juuri sitä kuuluisaa "niin pelaat kuin treenaat" -koripalloa. Vasta puolivälin tauolla keräsimme itsemme ja aloimme syöttämään palloa pelaajalta toiselle. Olen televisiosta nähnyt, että oikeat pelaajat tekevät niin.

Kolmannen kymmenminuuttisen sitten voitimme. Ja neljännessä aloimme pelata jopa ottelun voitosta. Sitten emokarhu Matti Kaasu Heikka loukkaantui. Vaihtoruletti häiriintyi, ja pian kentän paras pelaajakin, Kotti Kotilainen, pyysi päästä vaihtoon. Hän huohotti kovin.

Jaksoimme silti taistella. Aivan lopussa olimme jo tasoittamassa peliä - viemässä sitä jatkoajalle. Aikamme alkoi kuitenkin loppua, vuoromme oli aivan lopuillaan. Ja kun salivuokrat ovat tyyriitä, päätimme pelata homman varman päälle. Käytimme älykkyyttä. Loimme kolmen pisteen tappioasemassa kolmen pisteen heittopaikan Japo Postareffille, jotta pääsisimme ajoissa pois hallista. Strategiamme toimi. Ottelu ei venynyt yliajalle.

Kyllä en enää päätöserässä jaksanut edes juosta hyökkäyksiin. Katselin menoa takamatkalta ja tulin ratsuväkenä paikalle viimeisenä. Minut pitäisi ottelun ratkaisuvaiheissa korvata jollakin. Kaius Karjulla tai nuorella Aleksi Tuomella.





Sarjataulukko ottelun jälkeen. BTT jatkaa kärjessä, PuB 2 keskikastissa.